|
Maalaiskylään kuului ennen aina seppä. Pennalan viimeiset takosepät olivat isä ja poika Andelin, Kaarlo Viktor ja Kaarlo Sakkeus. Isä Andelin tuli Pennalaan Mäntsälän Sälinkäältä, jossa oli ollut sepän opissa. Elämänkumppani löytyi kohta Knaapin Mattilasta. Emilialle ja Kaarlo Viktorille syntyi kaksi poikaa ja yksi tyttö. Emilia kuoli kehkotautiin ja saman kohtalon koki myös eskoispoika Onni jo 20 -vuotiaana. Kalle Sakkeus aloitti isänsä opissa, mutta lähti myöhemmin Lahteen Näkin kengityskouluun. Kaarlo Andelin oli niin hyvä seppä, että maine oli kiirinyt laajasti naapurikyliin. Andelin muutti joksikin ajaksi Nastolan Lankilaan. Muutettuaan takaisin Pennalaan osti hän Pyssymäen juuresta Klaati-suutarin mökin ja meni naimisiin Kaarin Heinon kanssa. Erityisesti kengitystaidot kiirivät pitkälle ympäristöön ja niinpä Seppä Andelin hoitikin kaikki ympäristön vaikeat tapaukset, oli sitten kyseessä hankalat kaviot tai muuten vikuroiva eläin. Kaarlo Andelinin paja oli Pennalantien varressa, paikassa jossa nyt on Kioski Myötätuuli. Huonokuntoisen Pajan tilalle rakentui 1950-luvulla uusi paja, Uudesta pajasta seppä ei kauaa päässyt nauttimaan, halvauskohtaus vei Pennalan viimeisen maasepän kesäkuussa 1958 Kaarlo Andelinin pajan kyltissä luki "Kenkityspaja" Useampi kävi kirjoitusvirheestä mainitsemassa, mutta Kaarlo vastasi kysyjille " Kyllä se on kirjoitettu ihan oikein kenkityspaja, et hää siekää olis pajalle poikennu, jos siin lukis kengityspaja!" Lähteenä "Ettemme Unohtaisi" ISBN 9359923813
|